Historia

HYVÄ WESTERBERGIN SUKUSEURA

Olemme pihapiirissä, jossa nuori aviopari kesällä tasan sata vuotta sitten mittailivat katseillaan, mikä voisi olla paras paikka kodilleen. Ratkaisevinta  paikan valintaan vaikutti lopulta hyvä kaivon paikka. Tämä  oli pieni aukeama keskellä syrjäistä metsää. Alfred Kalteva oli alkujaan nuorikkonsa kanssa havitellut Puolimatkan puutarha-aluetta, mutta kauppoja ei syntynyt. Hyvä niin, olen kuullut sanottavan.

Hyvinkää ja Hyvinkäänkylä elivät 1800 ja 1900 luvun  vaihteessa suurta murrosaikaa niin aineellisesti kuin henkisestikin. Uusia torppiakin syntyi, niinpä Westerbergin poika Alfred perusti Kaltevan torpan Vantaan varteen tiettömään erämaahan Uudenkartanon maalle.

Westerbergin veljekset ja heidän serkkujaan rakensivat ensimmäisen Kaltevan päärakennuksen. Torpparien vuokrakontrahti oli tiukka, mutta samanaikaisesti perhe alkoi raivaamaan peltoa viljeltäväksi. Kuinka monta kertaa onkaan kirves ja kuokka heilahtanut, kuinka monta tuhatta kertaa onkaan kyntäjä joutunut astumaan auran perässä, jotta laariin sai riitävästi viljaa ja kuinka monta kertaa onkaan noustu päivän sarastaessa ankaraan työhön kotinsa ja Kartanon hyväksi. Kun pirttiin ensi kerran aikoinaan sytytettiin öljylamppu tai kynttilät olivat ne ensimmäiset merkit siitä, että taistelu korpea vastaan ja ihmiskunnan asutuksen leviäminen  oli tällä paikalla alkanut.  Jos me koetamme mielessämme kuvitella sen työn  suuruutta, minkä isovanhempamme ovat tehneet tämän seudun hyväksi ymmärrämme, miten mittaamattoman suuri se perintö on.

Perheen neljä lasta, tyttö Saara, pojat Pekka, Reino ja Rauni joutuivat pitkinä vanhempiensa taksvärkkipäivinä olemaan keskenään. Ei ole ihme, jos lapset ovat tunteneet eläneensä korvessa kuin Jukolan pojat. Koti oli kuitenkin aina rakas paikka palata maailman myrskyistä. Vanhemmat kasvattivat lapsensa uskossa Isä-Ylhäiseen, Isä-Ylhäinen, oli sana jota isämme usein käytti puheissaan. Kirjoituksessaan isämme puki sanoiksi nöyrät kiitokset äidilleen ja isälleen siitä tuesta ja neuvoista, joita kipeästi elämän varrella oli tarvinnut. Kotoolta oli saatu elämänvoimaa, joka kantoi yli vaikeiden vuosien.

Kolmekymmenluvulla etenkin sen puolessa välissä Kalteva hiljeni vähitellen. Lapset kulkeutuivat kukin tahoilleen. Kun Alfred pappa oli jo vuosia sairastellut, perheen pojat Pekka, Reino ja Rauni olivat tehneet talon miesten työt. Reino pääsi armeijasta heinäkuussa 1935, oli pappa  todennut Reinolle, että jonkun pitäisi jäädä tähän jatkamaan tätä kovalla työllä raivattua tilaa. Niin siinä sitten kävi, että Reino jäi, mutta hän oli ymmärtänyt pienissä käsissään ettei yksin tulisi pärjäämään. Puolisokseen hän halusi työtä pelkäämätöntä kumppania. Sellaisen hän sitten löysikin, Ainonsa, josta hän ymmärsi kiittää monesti Isä-Ylhäistä elämänsä varrella. Virallisesti sotien jälkeen vuonna 1944 heistä oli tullut Kaltevan toinen isäntäperhe.

Velvollisuuksiimme kuluu kehittää ja viedä eteenpäin  iso-vanhempiemme työtä. Se on katkeamatonta historiaa, jonka pohjalta me ponnistelemme. Mutta sotavuodet varjostivat raskaasti toisen polven isäntäperheen elämää. Ensin talvisota ja vielä jatkosota. Kenttäposti kirjeiden avulla kannustettiin, neuvottiin ja ohjattiin kotona puurtavia äitiä ja puolisoa. Kirjeissä syvästi toivottiin sodan loppumista ja  luotiin uskoa, että sodasta palataan ja oma perhe-elämä olisi vihdoinkin totta. Ei tuon ajan ihmiset kuitenkaan murtuneet vaikeuksissaan, koska heillä oli riittävästi elämisen tahtoa ja voimia tehdä työtä.

Sotien jälkeen Reino isämme ajautui yhä lisääntyviin yhteiskunnallisiin tehtäviin taas tukenaan puolisonsa Aino. Kun perheen isä työskenteli lujasti kulmakunnan kehittämiseksi tiet, sähkö, puhelimet, koulut jne. Aino äiti joutui osaltaan olemaan mukana tekemällä kodin töitä isännänkin puolesta. Me lapset opimme pienestä pitäen osallistumaan kaikenlaisiin maalaistalon töihin ja samalla saimme sivusta seurata, mitä uuttera toiminta yhteiskunnan hyväksi on. Siinä elämänkatsomuksemmekin laajeni. Minä en koskaan tuntenut nuoruudessani eläväni korvessa, sillä vanhempiemme kautta elämä Kaltevassa kulki rinnan työn ja yhteiskunnallisen kehityksen kanssa. Kaikesta tästä elämän vilkkaudesta huolimatta urheilija taustan omaava isämme ohjasi myöskin meidät lapset urheilun pariin ollen itse  esimerkillisesti mukana.

Vanhempiemme Ainon ja Reinon elämästä edes viitteellisesti olisi ollut vaikea hahmoittaa sanoiksi,  joten annoin isänpäivänä marraskuussa 1989 isälleni tyhjän kirjan, jonka halusin jäävän perinnöksi jälkipolville hänen itsensä kirjoittamana. Heidän kuolemansa jälkeen kirjan mittaamaton henkinen arvo on ollut suuri. Niin monta kertaa isäni  kirjoituksessaan kiitti ja hiljentyi muistojensa edessä. - Nyt kiitän minäkin -  Kiitän myöskin Heikkiä ja Raijaa vuodesta 1984 Kaltevan kolmatta isäntäperhettä, joille jäi uljaat mutta vaativat velvoitukset. Esi-vanhempiemme työn jatkaminen kuuluu kaikissa oloissa velvollisuuksiimme. Näin uskon Kaltevan torpassakin tapahtuneen sadan vuoden saatossa.

Kiitän myöskin teitä kaikkia, jotka olette saapuneet juhlaamme. Läsnäolollanne kunnioitatte kanssamme Westerbergin yhden veljen satavuotis historiaa. Tästä pihapiiristä on jäänyt lukemattoman monelle lapselle kultaisia muistoja kultaisesta lapsuudesta.

 Kiitos  vielä kerran ja lämpimästi tervetuloa.